Laiskalla päivittäjällä on kaikkea muuta kuin laiska Karvamato

Part Keeku alkakoon.

Maaliskuussa haaveiltiin tosiaan tokouran starttaamisesta, mutta itse toteutus jäi sit myöhemmäksi kuin oltiin suunniteltu, sillä huhtikuun alussa kolme päivää ennen koetta alkoi juoksu. Sinänsä sattui harmilliseen saumaan, koska olin ilmoittanut karviksen myös toisiin kisoihin ja juoksujen vuoksi hallitreenit jäi sitten todella vähiin.

29.4. sitten kuitenkin eka tokokoe oli. Tuomarina Salme Mujunen ja tsiisuskraist kun oli taas jännää. Keksi selvitti kokeen seuraavin pistein:

Paikkamakuu 5
Seuraaminen 7
Liikkeestä maahanmeno 8
Luoksetulo 9,5
Kapulan pito 9,5
Kauko-ohjaus 7
Estehyppy 10
Kokonaisvaikutelma 9
156,5, 2-tulos

Ennakointi söi meiltä sen verran pisteitä, että ykkönen jäi haaveeksi. Paikkamakuussa sattui yllättävä piippaamissysteemi viereisen koiran lähdettyä rivistä. Vähän harmitti ja toisaalta ei. Tiesin että meistä olis parempaan. Uusi ilmo menemään ja Muuramen mukavaan iltakokeeseen yrittämään. Ja ah, se sujui kuin tanssi.

Muuramen tokokoe 15.5.
Paikkamakuu 9
Seuraaminen 9,5
Liikkeestä maahanmeno 10
Luoksetulo 10
Kapulan pito 10
Kauko-ohjaus 8
Estehyppy 9
Kokonaisvaikutelma 10
188,5 1-tulos, KP, 1. sija

Keksi oli ihan mahtava, itse olin paljon rennompi kuin ensimmäisessä kokeessa ja joku varmuus että kyllähän me nyt nämä osataan vaan otti vallan, ja Keksi teki nättiä, keskittynyttä, tarkkaa ja innokasta työtä.

Välissä piti sitten pienen karvamadon touhuilla muita juttuja.

25.5. Keksi osallistui Aijan kanssa australianpaimenkoirien rallymestaruuksiin ja korkkasi AVO-luokan mainiolla 93:lla pisteellä ja täten Keksi kruunattiin avoimen luokan rotumestariksi!

On se jännää miten tuo koira sitten taipuu tämmöiseen, että useampi ihminen sitä ohjaa ja vaikka toki yritetään jutella että mitä on tehty, niin kun ei useinkaan yhdessä treenata niin varmasti on mun ja Aijan ohjaamisessa eroja, ja silti pieni Karvaeläin vaan näyttää parastaan.

Muutama päivä rotumestaruuden jälkeen pidettiin pienimuotoiset sisarustreffit (ja Keksi salaattilounaan) mh-kuvauksen merkeissä Suolahdessa 27.5. Karvamato oli... noh, mitä nyt olettaa voi. Innokas, kiltti, ahne (aktiivisuustaso-osuus kului hyväntuulisesti heinää mussuttaen) ja toimelias. Ei mikään rämäpää, mutta nopeasti palautui kaikesta, leikki paremmin kuin olisi voinut kuvitella ja sen lisäksi laukauksiin ei reagoinut millään tavalla. Hyvin keksimäinen tulos ja mielenkiintoista oli nähdä Helmi ja Noa ja kuinka sisarukset ovat niin samanlaiset vaikka erojakin toki on.

Keksin mh-videot:

Kontakti ja leikki:

Takaa-ajo 1:

Takaa-ajo 2:

Heinänsyönti-innokkuus:

Etäleikki:

Yllätys:

Ääniherkkyys:

Aaveet: 

Leikki 2 ja laukaukset:

Tulokset löytyvät helpoiten varmaan Keksin koiranetin kautta: KLICK 

Ihanat sisarukset

MH:sta Keksi palautui jo ennen kuin oltiin Hirvaskankaan ABC:llä palkintohampparilla, joten luottavaisin mielin suunnattiin 1.6. Laukaan tokokokeeseen, jonka osa-alueet pitää etsiä myöhemmin.

Laukaan tokokoe 1.6.
Paikkamakuu
Seuraaminen
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Kapulan pito
Kauko-ohjaus
Estehyppy
Kokonaisvaikutelma
178, 1-tulos, 2. sija

Kaukalo oli Keksille yllättävän häiriöinen paikka. Ehkä sen vilkkaus tekee sen, että se ei malta olla vilkuilematta uuteen paikkaan astuessa ja Laukaan kaukaloon ei ennalta nähnyt, joten häntää piti heiluttaa mm. hyppyesteelle. Viritys meni näissä kisoissa myös vähän mönkään sillä otin Keksin aaaaiiiivaan liian aikaisin valmistautumaan ja se ehti varmaan jo odotellessa väsähtääkin, kun mitään ei tapahtunut vaikka kuinka tarjoili kontaktia. Ihan mukava suoritus joka tapauksessa.

Tiukemman rupeaman jälkeen lepäiltiin, treenailtiin vetojuttuja ja vähän viestiä, uitiin, lenkkeiltiin ja vietettiin kesälomaa. Heinäkuussa tavoitteena oli TK1 ennen kuin rallytokokausi Aijan kanssa taas alkaisi. Ajeltiin aurinkoiselle ja paahteiselle Nokian kentälle jossa jo aiemmin keväällä olin polttanut itseni Karkin kanssa agilitykisoissa. Olosuhteet olivat kyllä todella karut ja päätin taistella joka pisteestä ja pitää Kekun skarppina. Taas on tulokset jossain, yritän etsiä. Kaikenkaikkiaan voi kuitenkin todeta että hyvin meni.

Nokian tokokoe 2.7.
Paikkamakuu
Seuraaminen
Liikkeestä maahanmeno
Luoksetulo
Kapulan pito
Kauko-ohjaus
Estehyppy
Kokonaisvaikutelma
180,5, 2. sija, KP, TK1

TK1 jälkeen oltiin puhuttu että kun hiljalleen kasaan avoimen luokan juttuja, Aija pistäisi hösseliksi rallyn suhteen ja niin tehtiin. Aija on hakenut Keksiä tiistaisin rallyvalkkaan ja kumma juttu, että kun treenaa niin tulostakin alkaa tulla.

Jyväskylässä 24.7. Jattilassa Aija ohjasi Keksin Minna Hillebrandin radalla, 85 pistettä ja hyväksytty tulos. Vielä oli epävarmoja kylttejä jonkin verran. Kun Aija ja Keksi tulivat valituiksi poppareiden joukkueeseen rallytokon SM-kisoihin niin meinasi ilmeisesti vuorostaan Aijaa vähän jännittää.

Itse söin kynsiäni livestreamin ääressä. Keksi oli tosi alkupäässä ja se ei aina oo ihan ollut eduksi. Kuitenkin tiukassa paikassa pienelle karvamadolle AVO86 ja RTK2. Ihan mahtavaa.

Nyt suunta sitten kohti ylempiä luokkia. Minä tokossa ja Aija rallyssa. Kiire ei ole ja BH-koe ehkä se sellainen lähin tavoite, riippuen vähän miten koepaikkoja on ja miten seuraava juoksu tulee. Ollaan käyty muutaman kerran paimentamassa ja vietetty muuten vauhdikasta karvismatoelämää. Keksin jalka tuntuu voivan tällä hetkellä mainiosti ja vauhtia riittää. Kaunis kesätukka tuli ja meni ja nyt totaalikarvanlähdön jälkeen Keksi alkaa taas hiljalleen muistuttaa aussieta.

Laumassa Keksi on edelleen niin kiva ja helppo koira. Ja arjessa myös. Ihana, vauhdikas ja tasapainoinen tyyppi kaikenkaikkiaan.

Voehan nyt... laiskan päivittäjän kärsimykset part Karkki

Lueskelinpa tuossa mitä meille on maaliskuussa kuulunut ja tuskanhiki vaan nousi otsalle. Ihan helvetisti on taas tässä välissä tapahtunut.

Aloittakaamme Karkista, joka ansiokkaasti oli maaliskuussa taistellut itselleen ensimmäisen agilitysertinsä.

Seuraavat kisat olivatkin sitten Kuopiossa ACE:n kisat, ja Jari Suomalaisen käsialaa.

Agilityn ihanuus ja kamaluus on siinä, että joskus vaan ei voi arvata mitä nurkan takana odottaa. Karkki nimittäin aloitti päivän nollavoitolla ja hankki itselleen toisen agilitysertinsä. Agilitysertit, nuo paskiaiset, joita ei vaan ollut millään tullakseen, kunnes ne tulivat sitten perättäisiltä radoilta, toki muutaman viikon välein.

Mokomainen Viukkipää <3

Vaan tästä se sitten alkoikin, suunta alaspäin nimittäin. Kolmeen kuukauteen ei nollan nollaa. Ei edes vahingossa. Joku vitonen ja sit jotain lipsumisia ja kontaktihäröjä. Ja ihan sikaporsaslähtöjä.

Vaikka nollat ei ole tässä harrastuksessa tärkeintä, niin kyllä nolla silloin tällöin tekee ihan hyvää. Kolmen kuukauden nollaton putki ei sitä tehnyt. Henkisesti piti keräillä itseään ja motivaatiotaan taas lajin pariin. Mikä oli toisaalta hassua, sillä Karkki teki ihan huikeita treenejä koko ajan.

Nooh, kolmen kärsimyksentäytteisen kuukauden jälkeen Raumalla sitten tehtiin nolla 23.7. Se, mikä oli mielenkiintoista, oli että toinen koirakko teki tismalleen saman ajan, ja kakkossija oli sit jaettu. Koska kummallakaan ei ollut mitään saavutettavaa, niin heitettiin kolikkoa, ja Karkki sijoittui toiseksi. Ihan jees.

Kakkospaikka jatkui Joensuussa 6.8. kun yritettiin tosissamme tehdä mahdollisimman hyvä hypäri, koska se serti se serti. Nooh, liian vähän osallistujia, niin kakkossija ei sit riittänyt, vaikka ihan jees nolla tämäkin.

Välissä kävin Itävallassa haistelemassa para-agilitytunnelmaa ja juhlimassa ensimmäistä karjakoiran maailmanmestaruusmitalia agilityssä. Reissusta pitäisi ehkä kirjoittaa pidempikin postaus, mutta säästän sen nyt ehkä myöhemmäksi.

Nooh, inspiraatiota täynnä noin muuten, mutta juuri kun kaikki oli niin kivasti, teki vanha tuttava paluun. Vanha tuttava nimeltä plantaarifaskiitti.

Koska Karkki kuitenkin tuntuu olevan melko vedossa niin pakkohan sitä on päästä vähän kisaamaan.
Ja Mikkelissä tehtiin kyllä oikeasti ihan tosi hyvää työtä hyppärillä.

Ei sitä sertiä vieläkään tullut, mutta kyllä tämmöinen veto ja etenemä ja se, että kipeällä jalalla pääsi ja pystyi itsekin liikkumaan näin, tuntui ihan älyttömän hyvältä. Ja ylipäätään agility tuntuu nyt hyvältä ja mielekkäältä. Karkki on tosi hyvässä kunnossa ja vaikka joo, on taisteltavaa edelleen lähtöjen ja kontaktien suhteen niin ei haittaa. Tykkään tuosta hullusta ihan sikana. Tai lampaana.

Sillä ollaan nyt päästy muutamaan otteeseen paimeneen. Ja ennakko-odotuksiani vasten Karkki on kasvanut ilmeisesti sen verran että ajatus paimennuksesta ei kiehauta sen pieniä maanikon aivoja ihan yli, vaan  sen kanssa on päästy ihan kivaan alkuun. Just toki ennen talvea, mikä ei ole ihan ideaalia, mutta hauska nähdä tätäkin puolta Karkissakin.

Syksyn tultua Nakkepää on ihan villiintynyt. Olen joutunut ottamaan sitä lenkillä jäähylle kun se haastaa koko ajan muita rynnistelymölinähippoihin ja painaa heikkopäisenä pershepulia muiden edellä. Ja sitten kun sen perään lähtee intopinkee karvamato ja rouva kohta yhdeksän & spondy, vaan tuo otetaan kiinni siitä huolimatta -Seela, niin meno on vähän hasardin tuntuista.

Vuodenvaihdetta odotan mielenkiinnolla. Aiemmin mietin kauhulla, mutta nyt jo vähän olen tolkkuuttanut itseni Karkin mittauksesta. Se on iso medi ja voi hyvinkin siirtyä pikkumaksiksi. Nyt kun estemitat yms. julkaistiin niin aika rauhallisin mielin olen, että käy kummin vaan, niin meidän aksa voi jatkua ihan hyvällä menestyksellä. Rengas on varmaan isoin uudelleen opeteltava juttu, mutta neljäpalikkainen pituus on tuttu, ja okserin takarima ei nouse kuin 5 cm nykyisestä. Kiirettä ei vielä mittauksella kuitenkaan pidetä, katsotaan sopiva väli joskus kevättalvella mittauspuuhia varten.