Aloitetaan agilitypäivityksellä.
Karkkinen kävi Pääsiäisenä kisaamassa Jatilla neljä starttia. Kolme hyvää rataa ja yksi vähän heikompi. Tulokset ei aina vaan oo samaa mieltä, ainoalta huonolta tuntuneelta radalta 0. Oli vähän haastava rata, jossa tiukkoja käännöksiä ja ehkä otin Karkkia sitten liian napakasti ohjauksiin, sillä se rupesi arpomaan kontaktien kanssa, ei 2o2o:ssa vaan meinasi kääntyä sekä keinulta että A:lta pois, ihan ihme juttu.
Kisojen jälkeen käytiin tekemässä pientä treeniä ja Jattilan pohja teki kepposet. Karkki lähti ponnistamaan takaakiertoon ja tassun alla olikin jäätä. Karkki putosi mutkalla selkä edellä rimaan. Kipeää täytyi tehdä ja selässä selkeä kuumotus tuntui tapahtuman jälkeen. Ensiapuna kylmähoitoa ja viikon verran rauhallista lenkkeilyä, lempeitä venytyksiä jne. Parin päivän jälkeen en enää Karkissa huomannut muutosta entiseen, niin uskallettiin lähteä Tampereelle kisoihin viikko tapaturmasta.
Tampereen kisat sujui tosi hienosti, vaikkei nollia tällä kertaa. Olin tyytyväinen että pääsiäiskisojen epävarmuudesta ei ollut mitään viitteitä, vaan oltiin hyvinkin itsevarmasti samalla radalla. Viimeisellä radalla sitten kävi niin, että Karkki kaatui suorassa putkessa. Sellainen ryminä kävi että mietin tuleeko se sieltä ollenkaan. Tuli onneksi kuitenkin.
Nyt on sitten kahta tapaturmaa hoivattu kotikonstein hieromalla ja venyttelemällä, pitkillä rauhallisilla lenkeillä ja back on trackillä. Eiköhän tämä tästä.
Karkki täytti 9.4. 3 vuotta. Kyllä aika on mennyt nopeasti ja toisaalta sitten tuntuu että Ankkis on ollut mulla aina. Se on kyllä maailman mutkattomin koira. Kun ollaan kotona, se haluaa nukkua vieressä. Se ei reuhaa eikä hötkyä, ja on sellainen huomaamaton ihmisen mieli. Sitten kun mennään kentälle, ei sitä voi olla huomaamatta. Se tekee hommia täysillä, mutta yhtään ylimääräistä kohkaamatta.
Käytiin Pete Huotarin koulutuksessa synttäripäivän kunniaksi ja samaa mieltä hänkin. Karkki toteuttaa erittäin täsmällisesti jokaisen ohjausvihjeen minkä annan. Ihan saa itseään syyttää jos tulee joku virhe. Kiinnitettiin huomiota erityisesti mun katseen suuntaan ja yritettiin poistaa mun käsiä jotka vetää koiraa silloinkin kun ei pitäisi. Mukavaa oli ja hyvä taas vähän saada uutta ajateltavaa.
Agilityn saralla myös vähän uusia tuulia siinä mielessä, että suunniteltiin alustavasti Keksin veljen omistajan kanssa pientä lainakoirakuviota Keksin veljestä Messistä. Parit ekat treenit on alla ja voi että nuo junnukoirat ja niiden tempaukset on ihania, kun ei ihan vielä olla kärryillä siitä mitä ees tapahtuu, mutta kivaa on.
Vähän kirpaisee että treenit ei ole Keksin kanssa, mutta ehkä vähemmän koko ajan. Suurin tuska varmaan Keksin kanssa oli talvella kun kamppailtiin sen kanssa että tuleeko tuosta jalasta mitään. Nyt sitä varmaan jossain määrin hyväksyy että jalka on sellainen kuin on, eikä kenties koskaan kestä lajia vaikka kuinka toivoisin.
Seela on taukoillut agilitystä reilu kuukauden, ja se on aivan mahdoton sininen porsas. Lenkillä vetää pyllyhepulia, roikkuu kengässä ja hihnassa. Huutelee autosta kaikille ohikulkijoille ja egoilee oikein huolella. Näin se oli viimeksikin tauon aikana. Kunhan vielä kelit lämpenee niin eiköhän Sininen Salamakin vähän taas agilityn makuun pääse.
Keksin kanssa elämä alkaa normalisoitua hiljalleen ja tyyppi kulkee lenkeillä sujuvasti mukana ja irti. Sellainen iso muutos omaan lenkkeilykäytäntöön kyllä tullut että enää ei tule päästettyä koiria hulmuamaan heti kun vaan lenkille vaikka autolta lähdetään vaan olen ollut tosi tarkka siitä, että aina olisi hihnalenkkeilyllä lämmitelty lihaksia ja kaikkeen riehumiseen olen suhtautunut melko ankarasti. Kummasti itselläkin hermo lepää kun koirat eivät paahda kahjopäinä pitkin pitäjiä vaikka vapaanaolosta nauttivatkin. Lenkkeilymäärä on lisääntynyt kyllä huimasti Keksin toipumisen myötä. Kun tammikuussa iPhonen mittaama päivittäinen kävelymäärä oli vähän vajaa viisi kilometriä päivässä, niin nyt päivittäinen keskiarvo kiikkuu 8-10 kilometrin välillä.
Keksillä oli ensimmäinen varsin vaivaton juoksukin 13,5 kk vanhana.
Kesälomakin vääjäämättä lähestyy. Perinteisesti aloitan loman toukokuun lopulla. Mukavia suunnitelmia lomalle. Jos Seela nyt sen viimeisen puuttuvan nollan tekee, olisi tiedossa agilityn SM-kisoja, ja muitakin agilitykisoja, ehkä jopa rallitokoakin ja Keksillä australianpaimenkoirien jälkileiri. Viime kesä meni ihan pieleen Keksiä murehtiessa ja karjikset ei ajaneet jälkeä lainkaan. Tämä vääryys pitää kyllä korjata - Seela kun ennätti jo hommassa toissakesänä tosi hyvälle mallille.
Eniten odotan kyllä uimista. Ehdin jo nähdä painajaista että havahduin heinäkuussa siihen etten ollut uinut kertaakaan. Luulen että tämä ei ole enneuni. Koirien ja etenkin Keksin mielestä uimakausi on purojen sulettua auki ja australianvesipuhvelikoira löytyy varmimmin milloin mistäkin ojasta lutraamasta. Vaan lutratkoon mun puolesta sydämensä kyllyydestä,
