Agilityvuoden aloitus

Seela on ollut spondyloosidiagnoosin jälkeen joulukuusta helmikuun puoliväliin tauolla. Halusin rauhassa tarkastella koiran vointia ja katsoa mitä cartophren -kuuri vointiin tuo vai tuoko mitään. Sanotaan että vähän ylimääräistä rasvakerrosta tauko ainakin on tuonut vaikka ollaan reippaasti lenkkeiltykin, joten ruokamäärää on vähennetty (Seela ei oikeen tästä ole mielissään).

Aika nopeasti näkyi Seelassa että toiminnantarvetta olisi enemmän kuin kotikoiraelämä vaatisi. Seelahan on aina ollut tietyllä tavalla omapäinen ja myöskin helposti omii itselleen joitain rutiineja. Tällainenhan on ollut mm. ruokinta-aikana se, että Seelan mielestä VAIN Seela saa tulla mukaan katsomaan mitä laarista nousee ("Jes, tänäänkin nappulaa!"). Lenkillä sen paskansyöntivimma nousi potenssiin kymmenen ja vaanimisleikit naksahtivat päälle. Hauskahan noita on tietysti Karkin kanssa katsoa, mutta selkeästi etenkin vaanimisleikit lisääntyivät huomattavasti. Ontumisia, kankeuksia tai mitään siihen viittaavaa, että Seela kipuilisi, en ole huomannut. Paitsi yhden lenkin aikana, kun rymysivät Karkin kanssa metsässä ja lenkin jälkeen kaivoimme Seelan etujalkaan tulleesta reiästä ison palasen tikkua.

Onneksi on sairaanhoitajia ystäväpiirissä, säästyttiin lekurikeikalta, enkä edes pyörtynyt vaikka puupalan pulpahtaessa jalan reiästä meinasi vähän heikottaa.
Tötteröä pidettiin pari päivää ja jalkaa huuhdottiin huolella.

Kerran asiat olivat hyvin, kävimme Jatpailuissa kokeilemassa kisakuntoa nollalla ja joukkuekisassakin team Hylkiöille kävi oikein mukavasti ja päästiin palkinnoillekin. Oli aivan ihana rata ja koiran ilme kun se pääsi halliin, oli aivan vertaansa vaille. Tärkeää hommaa meille molemmille.



Lähdimmepä siis kokeilemaan kisakuntoa myös virallisiin kisoihin 15.2., joka oli muuten myös Seelan Eku-pojan kaksivuotissyntymäpäivä. Äitimuori taikoi radalla nollan synttärien kunniaksi. <3

Ekalla radalla oli sen verran paljon kimurantteja kuvioita, että hyllytettiin ja tunnustan täysin nössö-ohjanneeni ja lepsuilleeni kontaktit, mutta nolla mikä nolla mikä nolla ja SM-nollia ei taida uupua oikeastaan kuin kaksi, tupla on, voitto on ja vaan yks nolla hyppäriltä, joten jos vaan kunto kestää niin eiköhän me arvokisoihin kuitenkin tavoitella. Nautitaan nyt tästä ajasta kun voidaan.

Kokeiluun lähti muuten Full of Life -nivelvalmistetta sekä Mallalle että Seelalle. Että olis ainakkii voitelu kunnossa. Hierojalle tehdään kiekka myös kunhan ehditään.

Karkin agilityalkeita

Karkin kanssa osallistuttiin 2 kk kestävään agilityvalmennukseen tammi-helmikuussa Haukkuvaarassa, jossa kouluttajana toimi Julia Kärnä

Radat olivat joka viikolla valmennusradat, jotka pilkottiin sitten sopiviksi kohdiksi koirien tason mukaan. Pääasiassa harjoittelimme ohjaustekniikkaa ja esteopetus enemmän meidän ohjaajien kontolla. Myönnettävä on, että töissä olleen hulinan takia usein Haukkuvaaran treenit olivat viikon ainoat Karkille, ja toisaalta nuoren koiran kanssa en niin viitsi hoppuakaan pitää.

Opettavainen kokemus itselleni ja hyvät treenikaverit antoivat paljon ajatuksia nuoren koiran treenaamisesta. Jollain tavalla tämän valmennusryhmän aikana oma näkemykseni siitä miten Karkkia haluan eteenpäin viedä, vahvistui entisestään. Agilityssä motivaatiosta ja itsevarmuudesta lähtee kaikki. Nuorelle koiralle asiat pitää pilkkoa osiksi joissa se onnistuu ja joissa se kokee itsevarmuutta. Liian teknisillä ja vaikeilla harjoituksilla horjutetaan koiran luottoa siihen, että ohjaaja on reilu ja ohjaajan kanssa tehdessä onnistuu. Nuoren koiran kyky tehdä "täydellä teholla" on vielä rajallinen ja vaatii hellää huolenpitoa ja varovaista venytystä. Koin että Karkin osaamistaso ja oppimiskyky teki huomattavaa sahausliikettä ja harppauksia eteen- ja taaksepäin tuli paljon. Tämmöisissä tilanteissa sen sijaan että keskittyy siihen miksi se tai tuo treeni sujui huonosti, pitäisi vaan muistaa mielessä, että nuori koira myöskin vasta opettelee oppimaan, ja on hyvin yksilökohtaista, miten paljon aikaa asiat tarvitsevat hautuakseen.

Karkilla ei nyt ole agilityn jatkopaikkaa missään, ja voi olla että ennen syyskautta emme sellaista otakaan vaan keskitymme niihin asioihin, mitä tämän valmennuksen kautta ja omien ajatuksien kautta haluan vahvistaa. Toivon että Karkille rakentuu varma esteosaaminen ja hyvä, halukas tapa tehdä töitä. Vaikka Karkkia voisi selvästi viedä enemmänkin eteenpäin ja tehdä vaikeampia harjoituksia, niin oma ajatus on tällä hetkellä kuitenkin tukevan osaamispohjan rakentamisessa, motivaatiossa ja estehakuisuudessa. Lisäksi, koska Karkki on myös ikävästi medi-maksi -rajalla, niin pitää rauhassa rakentaa sen fysiikkaa jos mittauksessa aikanaan maksi-nakki napsahtaa.

Tässä video viime viikolta itsenäisistä treeneistä.



Seelan kannustushuudot kuuluu kivasti taustalta.