tiistai 28. maaliskuuta 2017

Agilityä, mitäpä muuta

Lyhyesti ja ytimekkäästi. Koska ei kai muuta voi kolmen kuukauden päivitystauon jälkeen odottaakaan.

Ensinnäkin Seela valittiin viidettä vuotta peräkkäin Suomen australiankarjakoirat ry:n vuoden agilitykoiraksi. Valionarvon vahvistuttua vuosi sitten tämä oli sinänsä selvä juttu, kun säännöissä valioituvasta vuoden koira tulee (ellei satu kahta samalle vuodelle), mutta tuntui hyvältä kuitenkin vielä viimeinen kunniamaininta tältä saralta saada.

Seelan meriitit SAKKRY:n listoilla.
Vuoden agilitykoira 2016
Vuoden agilitykoira 2015
Vuoden agilitykoira 2014
Vuoden agilitykoira 2013
Vuoden agilitykoira 2012
Rotumestari 2015
Rotumestari 2014
Rotumestari 2013
Rotumestari 2012


Ei hassummin pieneltä siniseltä porsaalta. Porsaalta, jolla on muuten aika komea hammasrivistö. 



Joista puheenollen meillä pyörähti pieni sininen porsas omaa kotia etsimässä. Seelan puolisiskon tyttö oli ihana sininen vatkuli ja löysi lopulta kyllä niiiiin parhaan kodin hyvän ystäväni Tarjan luota. Mun tytöt otti Syyrin hyvin vastaan ja Keksi ja Karkki oikein kamppailivat siitä kumpi saa enemmän pentua leikittää. Keksi on kyllä uskomattoman ihana pentujen kanssa. 



Aasinsillasta karvamatoon, sillä Keksi täytti kokonaiset 2 vuotta helmikuun puolessavälissä. Kovasti toivon että vuodesta 2017 tulee meille ehjä vuosi ja päästään elämään normaalia elämää. Keksin jalka on pysynyt hyvässä kunnossa, ja osteopaatti antoi vihreää valoa jatkaa normaalia elämää.
Kovasti odotetaan ensimmäistä tottelevaisuuskoetta ja nautitaan metsälenkeistä.

Keksi ei ehkä ole ihan perinteisen näköinen aussie pystykorvinensa mutta minusta se on vaan niiiiiin kaunis. Ja raivostuttava, ja ihana, ja vauhdikas ja hullu ja reipas ja luotettava. Ja Karkin paras kaveri, totta kai. (Ei kerrota Maurille ja Armakselle)

Keksi 2-vee kuvan otti Jouni
Karkkipää Kaahottaja on touhunnut alkuvuoden agin parissa lähinnä hylkäyksien saattelemana. Oma keskittyminen rakoilee ja tekeminen ollut tosi hajanaista muutamia onnistumisia lukuunottamatta. Vuosi on alkanut teemoilla lähtö ja kontaktit ja tiedän että kohta menee järki ja koira tauolle jos ei saada tätä ratkottua. Piru vaan kun muutamat onnistumiset sitten taas tekee kisakuumeen niin nopsaan.

Tampereen EO-karsinnoissa Karkki tykitti ihan näpsäkän nollan sijoituksella 17. Nämä taisi olla myös tulosten puolesta ehjimmät kisat aikoihin, 10, 0 ja 5. 



Kymmenisen hylkyä myöhemmin startattiin lauantaina Seinäjoella, kun päästiin matkaan mitä parhaassa seurassa Tiian ja Pepen kanssa. Kaksi rataa Räsäsen Minnan tuomaroimana ja yksi rata Luomalan Henkan.

Ennen ensimmäistä rataa tein töitä että sain Karkin rauhoittumaan tai niin luulin, Näin kävi: 





No, nolla toki otetaan vastaan, mutta eipä tästä nyt voi mitenkään kovin rintaa röyhistää. Omaan liikkumiseen alkushokin toivuttua olin ihan tyytyväinen. Ei kun leuka rintaan ja nokka kohti uusia pettymyksiä. Oli aika seuraavan radan. 

Joka alkoi hylkäyksellä (peukku alas), jota seurasi hieno puomi-putki -erottelu (peukku ylös), jota seurasi Karkin yritys tehdä 2o2o (peukku ylös)... puolesta välin kontaktilautaa, niin että hän sitten sieltä hämmentyneenä putosi (peukku alas). Lopetettiin leikki kesken. 

Luomalan Henkan rata oli profiililtaan tosi mielenkiintoinen. Hyvässä mielessä. Sanoinkin Tiialle että prkl kun joudutaan lopettaa rata A:lle kun olisi siistiä päästä kokeilemaan keppien puolenvaihtoa ja A:n alla olevan putken jälkeistä elämää. 


No jälkikäteen voisi todeta että eihän tuo kontakti nyt mikään helmi ole. Eikä ollut kyllä muutkaan kontaktit mutta ei vaan kestänyt kyllä pokka uusia puomia kun tiesin että nollia ei montaa ole ja kovaa oltiin menty. Siinä vaiheessa kun tuloslistan perusteella alkoi näyttää sertiltä niin kyllähän se ihan mukavalta tuntui. 



Joten nyt on sitten valiokello käynnissä myös agilityvalion osalta.

Nollista puheenollen, myös lainakoira Messin kanssa ensimmäinen LUVA saatiin plakkariin Kuopiossa. Viikonlopun kuitenkin ehdottomasti kruunasi Sailan ja Mimmi-karjiksen neljän nollan putki, joka toi parivaljakolle para6-luokan SM-hopeaa sekä menolipun 2-luokkaan. Koutsi on niiiiiiin ylpeä. 



lauantai 7. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

SEELA:

Harrastukset: Seelasta tuli helmikuussa 2016 ensimmäinen australiankarjakoira, joka on saavuttanut Suomen Hyppyvalion arvon. Muutoin agilityura oli selkeästi jäähdyttelyllä, kisoissa käytiin muutaman kerran, tuloksen 5 x 0. Osallistuttiin SM-kilpailuihin yksilökilpailussa. Rotumestaruudet olivat Seelan jäähyväiskisat.
Seela käväisi muutaman rallytokokisan lainaohjaajilla ja Elli ja Aija kartturoivat sille kasaan RTK1:n. Se on helppoa kun sen osaa, minun ja Seelan suurimmaksi haasteeksi kun muodostui hihna, jonka repiminen oli kisatilanteessa välttämätöntä.

Terveys: Kuvattiin ns. päästä varpaisiin loppukesästä ja tulokset yllättävän hyviä, kyynärät ja lonkat voivat hyvin, selkään ei ole muodostunut uusia spondyloosipiikkejä ja muutenkin koiran kunto vaikutti hyvältä. Loppukesästä jouduttiin käymään eläinlääkärissä ärhäkän mahapöpön vuoksi, Seela oksenteli ja jätti ruokaa syömättä melkein viikon ajan. Mitään selkeää syytä ei tälle löytynyt ja antibioottikuurilla ja vatsansuojalääkkeillä saatiin sininen apina kuntoon. Nyt joulun jälkeen huomasin että yksi etuhampaista näyttää haljenneen, ja hammaslääkäriin matka käynee lähiaikoina.

Seela täytti kahdeksan (!!!!!) ja on ulkoiselta olemukseltaan edelleen hyvin pentumainen pelleilijä, kuonon punainen väri on vaihtunut harmaan suuntaan, mutta muuten tuosta ikää olisi vaikea veikata. Leluja rääkätään antaumuksella, muu-muu -raikaa kun yrittää rauhassa syödä ja Karkki ja Keksi pidetään lempeän jämäkässä kurissa päivittäisillä korvapesuilla.



KARKKI:

Harrastukset: Karkki harrasti 2016 yksinomaan agilityä. Tammikuussa 2016 noustiin kolmosiin ja 5.3. nollatili aloitettiin tyylillä, voitto ja SERT-H. Karkki teki vuonna 2016 yhteensä 10 nollatulosta, joista kaksi olivat hyppysertin arvoisia voittoja. Agilitysertitili ei vielä avautunut. Karkki osallistui Jatin joukkueessa SM-kisoihin Seelan tilalla, piirinmestaruuksissa taiteili yhden näpsäkän nollan ja rotumestaruuden 2016 se voitti Seelan nenän edestä 0-tuloksella. Treenailtiin myös vähäisiä määriä tokoa ja mielenvirkistykseksi kesällä kohtuullisen ahkerastikin metsälajeja, joista Karkki tuntuu kovasti pitävän. Tokokokeet ovat olleet vähän niinkuin tarkoituksena korkata, mutta kun ei ole saanut aikaiseksi.

Terveys: Karkilla on ollut lähinnä tapaturmapulmia, se liukastui pääsiäisen aikoihin agilityhallissa ja loukkasi pitkän selkälihaksensa. Ensiapu ja lepo auttoivat akuuteimpaan mutta erilaisia oireita ja etenkin hyppyongelmia alkoi kertyä, jäätiin kunnon tauolle ja Karkkia on huollettu hartaudella.
Karkin juoksukierrossa tapahtui muutos, se juoksi tammikuun loppupuolella kuten aina normaalisti (kellontarkka kun on ollut 12 kk juoksuvälistä), mutta nyt Keksin juoksun aikana kehitti itselleen toisen juoksun lokakuussa. Nähtäväksi jää, mihin juoksurytmi asettuu.

Karkki täytti huhtikuussa kolme vuotta ja tuntuu kyllä ikäistään kypsemmältä koiralta niin monin tavoin. Aika paljon reissattiin tänä vuonna ja yövyttiin eri kokoonpanoilla hotelleissa. Karkki on erittäin mukava ja huoleton matkakaveri joka käyttäytyy mukavasti missä vain - mitä nyt saattaa pöydälle jätetyt karkit hotkaista. Karkki kävi kaksi kertaa näyttelyissä, tuloksina ERI1 SA PN4 vaCACIB (joka vaihtuu CACIBiksi), ja EH1.


KEKSI (hullu karvamato)

Terveys: vuosi 2016 aloitettiin jännittyneinä kun TTA-leikkauksesta oli juuri kulunut 2 viikkoa. Alkuvuosi meni puhtaasti jalkaa kuntouttaessa aikaa, vaivaa ja rahaa säästämättä. Helmikuussa saatiin tosi hyviä uutisia, jalan liikerata oli normalisoitunut ja ns. ylläpitovaihe pystyi alkamaan ja jalkaa rasittamaan normaalisti.
Seuraavana päivänä Keksi juoksi seinään (kyllä, se on mahdollista), ja TTA-häkki murtui ja liikahti paikoiltaan. Ja palattiin alkutekijöihin.
Kun jalka saatiin hiljalleen toimimaan, juoksi koirani keppiin. Jos pitäisi tähdätä kepillä sieraimen oikeaan nenäonteloon, saisi aika monta kertaa yrittää. Keksillä osui kerralla ja pahasti, niin että oikeasta nenäonteloon tuli massiiviset vauriot ja tulehdustila joka sai aikaan aivastuskohtauksia johon liittyi voimakasta nenäverenvuotoa. Antibioottikuuri jouduttiin uusimaan ennen kuin kärsä kunnolla parani. Onni onnettomuudessa - ei ollut kuin muutamasta sentistä kiinni, ettei tikku olisi yltänyt aivoihin asti tökätessään. Miten on mahdollista, että yksi koira tällaiseen pystyy, en tiedä.

Harrastukset: Kun koira alkoi olla kunnossa niin vähän päästiin treenaamisen makuunkin. Vähän agilityn alkeita, viestin ja jäljen alkeita, vähän nenätyöskentelyä, tokoa ja rallytokoa. Koska itse poden edelleen rallytokoepäluuloisuutta ja Aija taas ei, kisasi Aija Keksin kanssa Keksin ekan koulutustunnuksen RTK1 lähes päivälleen vuosi 2. leikkauksesta. Pitkä, pitkä matka, mutta tällä hetkellä tuntuu että sen arvoinen. Keksi kävi myös kokeilemassa onneaan näyttelyssä ja tulos NUO-H, ja tämän tuloksen myötä ei tarvitse enää näyttelyissä käydä jos ei tahdo. Oikeastihan Keku oli kaunein aussie kyseisessä näyttelyssä, vaikka oma kasvattajansakin sekoitti sen viereisen kehän tsekinpaimenkoiraan. :D

Pian kaksivuotias Keksi on kaikessa rämäpäisyydessään toisaalta niin älyttömän valloittava ja toisaalta sydämentykytyksiä aiheuttava paketti. Välillä vaan jalat vie ja kun itseluottamusta on 200 prosenttia enemmän kuin varsinaista kropanhallintaa, niin huimaa katsella. Tämän takia osallistuttiin fysiikkatemppukurssille ja ollaan jumppailtu säännöllisesti, että kroppa hahmottuisi paremmin.


Kaikenkaikkiaan monesta asiasta sai 2016 olla iloinen ja kiitollinen, vaan mahtui mukaan suruakin, kun Karkin paras ystävä ja Keksin leikkitäti Hilda kuoli tapaturmaisesti joulua edeltävällä viikolla.

Näitä riehukuvia tulee vielä monta kertaa ikävä, onneksi niitä jokunen on tallessa.


Ensi vuoden tavoitteet tuntuu toisarvoisilta sen rinnalla että koirat pysyisivät terveinä ja kunnossa. Se mitä siihen päälle tulee jos on tullakseen.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Syksyn kuvin


Syksyn tullen ollaan aktivoiduttu treenaaman ja pyritty nostamaan koiran osaamistasoa.
Oma loukkaantuminen pakotti kunnolla miettimään treenejä.

Valta vaihtui syyskuussa. Seela on ollut peittoamaton pitkään, mutta niin vaan Karkki meni ja pokkasi voiton kotiin hienolla nollalla Tampereella. Ohjasin muuten kolmea eri karjista rotumestaruuksien merkeissä. Ja täten myös ilmeisesti minulle kolmoisvoitto kyseisissä skaboissa (3. sija tosin jaettu).

Seelan agilityura on virallisesti nyt taputeltu - rotumestaruuksissa jätettiin haikeat jäähyväiset näille geimeille.

Keksi pätevöityi oikein taitavaksi fysiikkatemppukoiraksi Minnan kurssilla Jatissa. 

Keksi kävi korkkaamassa näyttelyuransa Eckerössä syyskuun loppupuolella. NUO-H oli just eikä melkein mitä tarvittiin ja Keksi oli huikean hauska tyyppi ottaa mukaan reissuun. 
Karkkikin pyörähti kehässä, EH irtosi ujolla esityksellä. 

Niinjoo, Keksin jalka, kestää erittäin hyvi menossa mukana! Keksi starttasi myös Aijan kanssa rallytokouransa kahdella hyväksytyllä suorituksella alokasluokasta. :) 

Ensilumikin satoi, ja suli ja sitten taas satoi lunta ja sitten sitä ei taas ollutkaan ja sitten taas oli lunta mutta ei pakkasta ja sitten pakkasta muttei lunta jajaja...
Sisarukset edustavina Pop dog ry:n mölleissä, möllien voitto irtosi lainakoira Peikkopoika Messillä ja siskolikka Helmi kipusi palkintopallille myös. Keksi ansioitui pahaäänisenä cheerleaderinä. 


Arki rytmittyy mukavasti lenkkien ja treenien ja kisojen kanssa - onneksi myös omistaja pääsee sosialisoitumaan kimppalenkkien ja kisareissujen merkeissä! 

Rakas Seela täytti 8 vuotta 14.11.2016, voi miten aika rientää!
Kisareissujen teemana on ollut syksyllä hotellit, joita on valloitettu milloin aussieiden, milloin bortsujen ja milloin turbocockereiden kanssa. Viime reissu Vantaalle tarjosi melko ahtaan sängyn ja yhden ihan mukavan agilitynollan hyvässä seurassa. 

Talvi on ovella ja sohvalla meinaa olla lenkin jälkeen tunkua. 


maanantai 5. syyskuuta 2016

Syksy on kohta täällä

Ollaan näköjään siinä pisteessä että päivitän kerran per vuodenaika. Koettakaa kestää. Sekalainen postaus piirinmestaruuskisoista Karkin kanssa, Emppu-leiristä, Keksin fysiikkakurssista ja syksyn suunnitelmista tulossa.

Aloitetaan Keski-Suomen piirinmestaruuskisoista joissa tuomaroi Räsäsen Minna. Karkki ensimmäisellä radalla ylivireinen ja tuli kesken kaiken keinulta pois, ja sählättiin koko rahan edestä. Ei ollut kauhean itsevarma olo kakkosradalle. Mutta siellä sitten taas asiat (lähdössä varastamista ja juoksu-A:ta lukuunottamatta) toimivatkin ihan kivasti.


Tuloksena nolla ja 2. sija. Hypärille lähtiessä oma pää meni ihan jumiin onnitteluista ja tsemppailuista ja siitä että lähdettiin johtoasemasta piirimestaruuksia ajatellen. Kummasti vaan tuo kisajännitys edelleen nousee ihan järjettömiin mittasuhteisiin jos yhtään tulee sellainen olo että pitäisi näyttää jollekin jotain. Nykyään pääosin pääsen radalle tavallaan "pää tyhjänä", miettimättä mitä pitäisi tehdä tai onko mahdollisuuksia johonkin, mutta nyt se ei onnistunut. Alkurata sujui hyvin, sitten hätäilin, ajauduin suoritettavan putkensuun eteen, Karkki otti putken vieressä olevan hypyn ja sit lensi ohjaajalta hanskat tiskiin. Rata olisi ollut ihan tehtävissä ja virhe ihan turha ja tyhmä. Pitää miettiä ennen seuraavia kisoja omaa kisavirittäytymistä. Vaan toki ihan iloinen saa olla Karkin nollasta, ihan mukavasti niitä on kuitenkin tipahdellut tuoreelle kolmosluokkalaiselle.

Vaan sitten asiassa eteenpäin.

Aija järjesti mahtavan Emppuviikonlopun Empathica's kasvateille ja laajennetulle laumalle. Viime vuonna Keksi oli juuri leikattu ja minä vihasin maailmaa, joten tähän leiriin koetin suhtautua vähän positiivisemmin. Vaikka pääosassa viikonloppuna oli Keksi niin karjiksetkin pääsivät mukaan touhuihin.

Perjantaina aloitettiin rallytokotreeneillä ja maastolajeilla. Keksin kanssa on alkanut hiljalleen valjeta että kuinka tarkka se on ja miten nopeasti sille saa opetettua asiat väärin. Case seuraaminen on ollut ihan tuskaa kun koira ihan selvästi tekee ihan älyttömän paljon mutta ihan vääriä asioita. Ja minä olen ihmetellyt että mitä ihmettä tämä paikan eläminen ja ihan mitä sattuu -seuraaminen on kun Keksi ei oikeasti vaikuta siltä että kyse olisi motivaatiosta tai mistään. Sittenpä yhtenä synkkänä yönä mulla välähti. Keksi ei seuraa minua vaan minun kättäni. Kun käsi alkaa liikkeessä heilua, niin seuraaminen yllättäen hajoaa. Heti jos käsi on nenän lähellä niin paikka on oikea.

Ollaan sitten harjoiteltu perusasentoa niin että mun käsi on selän takana tai milloin missään. Kaksi, KAKSI treeniä ja ongelma oli poissa. Ja mulla on koira joka tekee älyttömän hyvää seuraamista. Kenneltreffeillä uskallettiin näyttää sitä vähän muiden läsnäollessakin. Vähän säännöllisemmällä treenauksella tuon koiran voisi viedä ihan hyvin alokasluokkaan joko tokossa tai rallytokossa, se oppii nopeasti ja tekee hyvää ja innokasta työtä. Merkin kierto on loksahtanut aika hyvälle mallille ja vieraassa häiriössäkin hakee sitä ja hyvän matkan päästä.

Kertoisitko mitä seuraavaksi?
Keksi - Suomi - Keksi sanakirjassa "Maahan, kierrä koiran ympäri" = Säntää maata kiertävälle radalle

Tarkkana kuin Keekki
Niin tätäkö meinasit? 
Hyvä pieni karvamato


Maastoja suunnattiin tekemään Saukkolan suuntaan ja löydettiin erittäin mieltäkutkuttava paikka hakua ajatellen. Maastossa runsaasti korkeusvaihtelua, mutta muuten metsä oli hyvässä kunnossa, hauskoja piilopaikkoja useita. Karkki ja Keksi tekivät hakua. Karkilla vähän meinasi ujous iskeä vieraalla maalimiehellä, Keksi taas oli erittäin asialla ja lähti erittäin itsevarmasti ja irtosi hienosti ja itsenäisesti ukkoja etsimään.

Pallo kelpasi lopulta vieraaltakin

Keksihän on kesän aikana touhunnut viestin alkeita ja olen halunnut näyttää vähän Aijalle, miltä neidin toiminta vaikuttaa. Hakutreenien jälkeen koirassa tuntui olevan sen verran virtaa että tehtiin lyhyt viestiveto. Ensimmäisellä lähetyksellä Keksi ihan selkeästi oli vielä hakumoodissa, yksi orientointi ja sitten viestikoiramoodi iski päälle. Kenties johtuu kaikesta mitä Keksin kanssa on tapahtunut, mutta en tiedä kyllä parempaa hommaa tuon koiran kanssa. Se hetki, kun annat käskyn lähteä, ja musta karvamato oikein räjähtää vauhtiin ja juoksee juoksemisen riemusta, on kyllä kaiken vaivan arvoinen. Taisipa tuon näkeminen kasvattajaankin vähän vaikutusta tehdä. Matkaa haastavassa maastossa ehkä jotain 200-250 m välillä, ei näköyhteyttä koiralla ohjaajiin. Matkaa pitäisi hiljalleen alkaa kasvattaa.

Lauantaina käytiin jatkamassa tokoilua ja otettiin valokuvia. Karkin lempipuuhakin tallentui Aijan kameraan. Germany on Karkille hyvin tärkeä narupallo jonka kanssa se jaksaisi juosta spurttaillen pitkin kenttää varmaan tunnin putkeen. Voiko olla onnellisemman oloista koiraa?

Germany, rakas palloni, lähdetään matkalle kohti ääretöntä ja sen yli! 

Yhdessä olemme voittamattomia, valoa nopeampia ja ikuisesti onnellisia
Jossain vaiheessa pitää ehkä vähän rajata tätä rakkautta. Saija hyvin totesi pienen pätkän Karkin kanssa tokoiltuaan, että hänelle ei ihan tullut sellaista oloa että Karkilla ja hänellä oli joku yhteys - sen sijaan on selvää että Germanyyn Karkilla kyllä on elämää suurempi yhteys. :D

Illalla käytiin syömässä ja sen jälkeen allekirjoittanut joutui lähtemään sairastamaan kotiin jotta olisi edes jossain kunnossa sunnuntain touhuihin.

Sunnuntai vietettiin jälkimetsässä ja yhteislenkillä jossain Laukaan perukoilla. Karjisten jäljestys sujui ihan mallikkaasti, Keksillä ei niinkään. Muurahaiset olivat namien kimpussa ja jälki meni plörinäksi, loppupalkkarasiakin jäi metsään. Vaan aina ei voi voittaa.

Iltapäivällä vielä agilityä sekä Keksin, Karkin, että Messin kanssa. Ehkä ei viisain idea flunssan keskellä, mutta lähtipähän räkä liikkeelle ja hauskaa oli. Keksi alkoi osoittaa jopa kiihtymisen merkkejä ja irtoamaan putkiin ihan eri mentaliteetillä kuin aiemmin. Hyvin, hyvin vähän se on agilityä tehnyt, joten ei ihme että vielä on kovasti liikkeessä kiinni.

Lentävä paimentolaismatto on saanut saaliikseen pahaa-aavistamattoman lussupallon

Keksin kanssa saatiin paikka Saarelaisen Minnan pitämälle fysiikkatemppukurssille. Valitettavasti työt estivät ekalle kerralle osallistumisen ja vähän mietin miten käy kun mennään kylmiltään kakkoskerralle Keksin kanssa, jonka kanssa nyt ei kauheasti ole kursseiltu. Vaan karvamato olikin ihan superinnoissaan. Kurssin tarkoitus on opettaa koirille parempaa ja tietoisempaa kehonhallintaa, vahvistaa syviä lihaksia ja opettaa ohjaajille harjoituksia joilla koiran kropanhallintaa voi parantaa. Kurssin harjoituksissa käytetään pääosin sheippaamista asioiden opettamisessa - sekin vähän mietitytti kun en ole varsinaisesti mikään ajoituksen mestari. Apuna kurssin harjoituksissa käytetään erilaisia korokkeita tms, mutta tarkoitus suurimmassa osassa harjoituksissa on hiljalleen häivyttää apuvälineitä pois.

Käytiin läpi seuraavanlaisia harjoituksia.

Yhden takajalan nosto: apuna matalahko taso, jolle koira asettaa takajalkaa. Kun koira rauhassa osaa molemmat takajalat erikseen asettaa tasolle, hiljalleen sheipata siitä kun koira nostaa takajalan vielä tasolta ilmaa.

Saman puolen etujalan ja takajalan nosto ilmaan: apuna leikkuulauta tms. taso jonka kulmaa maasta nähden saa vaihdeltua. Palkataan kun koira hakeutuu tasolle niin että vain toisen puolen jalat tasolla. Hiljalleen tason nostaminen jyrkempään kulmaan jolloin koira joutuu siirtämään painoa kehon toiselle puolelle.

Kylkien venytys: koira tekee kiepin itsensä ympäri.

Laatikko: Koira hahmottaa kehoaan astumalla laatikkoon johon se mahtuu helposti seisomaan. Hiljalleen laatikon kokoa pienennetään, Keksin kokoisella koiralla n. ruokakupin kokoiseksi. Tärkeää muistaa vastavenytys, sillä kun taso pienenee, vatsalihakset joutuvat koville kun koira joutuu "rutistamaan" keskikroppaansa.

Peruutus: sheippaamalla, voi yhdistää esimerkiksi kylkien venytyksen kieppeihin.

Takaosan käyttö etujalat korokkeella: koira käyttää takaosaansa pyöriessään itsensä ympäri etujalat matalahkon tason päällä.

Kaikenkaikkiaan Keksi oli paljon taitavampi kehonhallintajutuissa kuin ajattelin. Se myös tarjosi erittäin innoissaan  erilaisia variaatioita. Melkein kaksituntiseksi venyneen session jälkeen (koira toki välillä levossa kun Minna näytti seuraavia harjoituksia) Keksi kopsahti pöydän alle nukkumaan ja hyvä kun jaksoi nousta iltaruokaa syömään. Kotona ollaan vedetty jo yksi jumppasessio kaikille koirille + hoitolaiskoira Katlalle. Muut koirat hiffasivat jutun juonen erittäin helposti mutta voi jumalauta tuota Seelaa. Se sekoaa kun ruvetaan sheippaamaan. Se surffailee pesuvadilla pitkin olohuonetta, viskoo mua leluilla, hyökkää "miten iso Seela on" -temppua tehden mun kimppuun. Luulen että sen aivot ovat vain yksinkertaisesti liian pienet tai sitten puristuksissa liian pienessä päässä, kun yritykset sheipata saavat aikaan vaan kaaosta. Jos ei ota kauheita tavoitteita näille sessioille Seelan kanssa, niin siitä voisi saada kohtuullisen huvittavan kotivideon.

Syksyllä olisi tarkoitus jatkaa fysiikkatemppujen parissa, karjiksilla olisi rotumestaruuskisat tulossa ja Karkin ja Messin agilityryhmät jatkuvat. Suunnitteilla on myöskin vähän näyttelyreissuja ja ei sitä tiedä jos tavalla tai toisella sitä oikeasti miettisi tuon Keksin työstämistä siihen pisteeseen että jonnekin päästäisi taitoja kokeilemaan. Lähituntien suunnitelma on kuitenkin selvitä yövuorosta ja päästä omaan sänkyyn nukkumaan.

Omistaja on btw ihan ookoo tyyny


SEELAN kesäkuulumiset

Senttisen kesäkuulumiset vähän viivästyivät, mutta tässäpä sinisen sepulin viimeisimpiä kuulumisia.

Seelan kanssa kesän alussa valmistauduttiin viimeisiin SM-kisoihin. Seela on sairastanut spondyloosia vuodesta 2013 ja vaikka selän oireet ovat pysyneet vähäisinä, niin tiedossa on ollut että selkä Seelan kisavuosia tulee lyhentämään. Viime syksynä pidemmillä kisareissuilla kisapäivän jälkeen oli nähtävissä aavistus jäykkyyttä ja talvella luovuttiin viikottaisista treeneistä. Päätös on ollut ihan hyvä vaikka Seela on ihan vakuuttavia ratoja tehnytkin kisoissa ja etenemät ovat parempia kuin koskaan sen uralla.

SM-kisat olivat noh, vähän pettymys. Vaihdoin Karkin Seelan tilalle jottei sen tarvitse kahtena pitkänä kisapäivänä ahkeroida. Sää oli kamala. Jälkikäteen mietittynä tuskin lauantaina kisapaikalla lähinnä häkissä hengailu koleassa ja sateisessa säässä hyvää Seelan selälle tehnyt. Sunnuntaina yksilöissä sitten putosi heti alkuradasta rima ja rata päättyi lopulta hylkäykseen. Ensialkuun harmitti jonkin verran, ehkä sitä haki jotain "suurempaa" arvokisaurapäätöstä Seelalle. Vaikka mitäs Seela niistä tietää, sille jokainen rata on yhtä siisti ja yhtä tärkeä. Yksi hylkäys ei koiran arvoa määritä, eikä ohjaajan vaikka itsensä ruoskiminen toki helppoa olisikin.

Kesä onkin tehty pääosin ihan kaikkea muuta kuin agilityä. Vähän (liian vähän) jäljestetty, mikä tuntuu olevan Seelasta aivan mahtavaa hommaa. Kepit nousee varmanoloisesti ja motivaatio on kova. Hauskaa hommaa johon pitäisi muistaa varata enemmän aikaa.

Seela on nautiskellut kesästä, uimisesta, pitänyt nuoremmat koirat kurissa ja nuhteessa ja ollut erittäin huolestunut siitä, että se saa vähemmän ruokaa kuin muut. Rankkaa olla vanha steriloitu narttu.

Seelalla on myös uusi koulutustunnus. Viime syksynä rallitokossa mulla meni järki kun koira hyökkäili kisoissa hihnaan kiinni ja ilmoitin että minä harrastan rallia seuraavan kerran kun joku on hakenut koirilleni sellaiset tulokset että mun ei tartte hihnaa miettiä. Elli avitti keväällä yhden tuloksen verran ja 11.6. Aija viimeisteli RTK1:n 91 pisteellä Jatin kisoissa. Mun oma motivaatio lajia kohtaan on jonkin verran pakkasen puolella mutta Empathica's -leirillä jopa käytiin Seelan kanssa radalla ja ihan hauskaahan se oli ilman hihnaa. Maybe someday...

Seela kävi myöskin kuvauttamassa vähän selkäänsä, kyynäriään ja lonkkiaan.


Kerrankin sai yllättyä "positiivisesti" siinä mielessä, että jos oli tiedossa että kolme vuotta sitten selässä kaksi spondyloosinalkua niin australiankarjakoirille ei ole mitenkään ennenkuulumatonta että muutoksia tulee sitten reilusti kun niitä lähtee tulemaan. Seelalla ei näin ole käynyt. Kaksi olemassaolevaa muutosta ovat totta kai edelleen selässä (oudot vihreät sormet osoittavat kohtia) mutta uusia alkuja ei ole (myöskään rinta-, tai kaularangassa). Lonkat eivät myöskään ole kehittäneet rikkoa ja kyynärät puhtaat. Tulokset pian kahdeksanvuotiaalle koiralle (jestas sentään, että aika rientää) hyvät. Päätökset koiran harrastuksista ja liikuttamisesta oireiden mukaan. Ja koska oireet tällä hetkellä vähäisiä, niin eletään normaalisti törmäyksiä ja liian suurta kuormitusta välttäen.

Liian suureksi kuormitukseksi lasken kilpa-agilityn jatkamisen. Seela on tehnyt hyvää työtä ja hienoja ratoja. Käydään rotumestaruuskisoissa näyttämässä nuoremmille miten korkealle rima tulee asettaa ja sitten luulen että kisaura on siinä.

Olen myös pyöritellyt mielessä että anoisin Seelalle siirtoa kakkosiin, jossa silloin tällöin Seela voisi käydä vaikka Ellin kanssa hypäreitä juoksemassa mutta aika näyttää. Pääasia kuitenkin että Sininen Salama on tällä hetkellä hyvässä kunnossa, hyvällä mielellä, aktiivinen ja hauska koira, joka vetää sateisissa metsissä hulluja pyllyhepuleita ja nauttii silloin kun saa silloin tällöin vähän pientä agilityjuttua touhuta.



sunnuntai 7. elokuuta 2016

KEKSIN kesäkuulumisia

Tiukkaa analyysiä kärsästä hännänpäähän. Aloittakaamme siis kärsästä. Näkyy kuvan keskellä. Hinta tällä hetkellä n. 750e. Kohtuullisen halpa osa verrattuna esimerkiksi vasempaan takajalkaan (8000e and still counting). Kaikki alkoi toukokuisesta lenkistä.


Se miksi kärsällä on hintaa noinkin paljon, liittyy pieneen aussieen jonka vasen takajalka alkoi vihdoin toimia ja omistajaan joka sitten hiljalleen palautteli koiraansa normaaliin liikuntaan. Olimme siis lenkillä metsässä kun yhtäkkiä Keksi alkaa aivastamaan. Aivastaa aivastaa aivastaa ihan pärskimällä ja kappas, samaan tahtiin lentää mättäälle verta. Mitään muut mihin olisi voinut nenänsä ei löydetty, mutta kaatuneen puun oksasta yksi kepinkärki oli veressä.

Miten urpo pitää olla, että juoksee kärsä edellä keppiin, vinoilin.
Ei tartte seivästää itseään keppiin, on tullut jo selväksi itsetuhoisuuteen taipuvainen luonteesi, karvamato, vinoilin.

Taskulampun valossa löydettiin pieni viilto nenästä. Nenä oli sitten yllättäen vähän arka pidemmän aikaan. Meni kuitenkin lähes kuukausi kun yhtäkkiä Keksi alkoi saada nenäverenvuotokohtauksia joihin liittyi pakonomainen aivastaminen. Parin kohtauksen (viimeisin peräkkäistä aivastelua n. 15 minuuttia samalla kun verta tulee nenästä) jälkeen totesin että tiemme vie eläinlääkäriin. Soittelin sitten läpi ja siinä vaiheessa kun ruvetaan puhumaan tähystyslaitteesta, niin tiesi että halpa keikka ei ole tulossa.

Siispä Evidensiaan. Onnellinen koira (koska eläinlääkärissä on ihan huippua!) unille ja ei kun tähystyshommiin. Parin tunnin päästä haettiin Keksi sitten klinikalta.

Varoitan että kuvaus siitä mitä tähystyksessä paljastui ei ole ehkä herkimmille.
Noh, se mitä paljastui oli että tämä vitsi kepillä itsensä lävistämisestä olisi pitänyt ottaa vähän enemmän tosissaan. Keksin oikea nenäontelo oli tuhannen säpäleinä. Normaali kudosrakenne nenäontelossa käytännössä tuhoutunut ja pahoin tulehtunut. Ja mittavat vauriot niin pitkälle kuin uskallettiin tähystyslaitteella mennä. Vierasesineen poissulkemiseksi olisi pitänyt mennä niin lähelle aivoja ettei se ollut turvallista.

Koirani, jolla on pitkä kuono onnistuu juoksemaan keppiin niin että melkein rapsutteli sillä aivojaan. Melkoinen tähtäys... Noh, vaihtoehtoja kaksi. Antibioottikuuri tai Hattulan eläinsairaalaan tietokonetomografiaan ja taipuisalla endoskoopilla tähystämään. Valitsimme ensimmäisen, koska n. 35 000 euron vuosituloilla ei ole varaa pitää koiraa, jolla on 8000 euron takajalka ja 3000 euron oikea nenäontelo. Sellainen hyvä uutinen tuosta lääkärireissusta kuitenkin tuli että jalan toipuminen näyttää ihan hyvältä ja luutuminen edennyt vihdoin niin kuin pitää.

Oireet loppuivat kuin seinään vain palatakseen pari päivää antibioottikuurin loppumisen jälkeen. Sitten taas mietitään että mitä tehdään, ja päädyin kuuntelemaan omaa intuitiotani siitä, että jos tapahtuneesta oli kuukausi, oli tulehdus ehtinyt muhia pitkään ja lyhyt ab-kuuri ei välttämättä ihan tepsinyt. Sitten sormet ristiin.

Nyt oireita ei ole ollut kahteen kuukauteen. Jälkihommat on olleet jäissä koska annetaan kärsän nyt pidemmän kaavan kanssa toipua.

Kärsän takia osallistuminen aussieyhdistyksen jälkileirille meni mönkään ja omaa motivaatiota on saanut vähän kaivella. Kesä on kuitenkin sujunut lenkkeillen, uiden (Karvamato likes!), ja pieniä treenailuja tehden. Vähän hyppytekniikkaa, vähän putkihommia, vähän keppihommia, vähän temppuhommia ja vähän tokohommia. Sen lisäksi ollaan käyty tekemässä viestin alkeita. Pitäisi ehkä hakeutua asiasta paremmin tietävien luokse, jos haluaisi eteenpäin mennä, mutta tällä hetkellä näyttää selvältä että Keksi tykkää juosta metsässä. Se riittäköön tällä hetkellä.

Keksi on ilmoitettu JAT:n fysiikkatemppukurssille ja näyttelyyn. Minne ja miksi ja miksi helvetissä, selvinnee myöhemmin. :D Näyttäisi kuitenkin siltä, että kun muut sisarukset tahkoaa noita oikeita lajeja niin Keeku on ensimmäinen virallisissa näyttelyissä pyörähtänyt N-Emppunen. Jos kehään saisi laittaa prinsessakruunun niin korvatkin olis just niinkuin pitää. Ihan vaan siitä hyvästä vielä kerran Keekun prinsessakuva.



lauantai 6. elokuuta 2016

KARKIN kesäkuulumisia

Laiska päivittäjä täällä hei.

Mennään koira kerrallaan mitä on käynyt. Palaan ensin Karkkiin ja toukokuiseen päätökseen jättää meidän oma treeniryhmä pois kuvioista.

Ratkaisu oli aivan oikea. Karkki on käynyt hoidatettavana ja maaliskuun liukastuminen jättänyt arpea pitkään selkälihakseen. Kaiken huipuksi Karkki vielä onnistui toukokuun alussa loukkaamaan varpaansa häkkiin hypätessään (tassu luiskahti pinnojen väliin ja varvas taittui). Toukokuu paranneltiin kroppaa ja varvasta ja mieltäkin. Metsälenkkejä ja metsätreenejä. Varvasvamma teki pientä epäpuhtautta liikkeisiin aina silloin tällöin joten vaikka koira ei vaikuttanut erityisen kipeältä niin oli vaikea arvioida milloin se olisi valmis taas kisakentille.

Toukokuun lopussa käytiin Joensuussa ensinnäkin näyttelyssä. Joensuun KV:stä etäinen toive oli CACIBista, koska SERTeillä ei mitään hylätyn LTE:n vuoksi tehdä. Ja sitä saatiin mitä tilattiin, koiran jännittämisestä huolimatta ERI1, PN4, vaCACIB ja koska ROP oli jo intti, ja PN2 ja PN3 eivät kilpailleet CACIBista, siirtyy CACIB Karkille. Jee. Tuomari kehui Karkin liikkeitä mutta ei pitänyt päästä, etenkin korvat olivat liian suuret.

Sunnuntaina käytiin testaamassa varpaan kuntoa kahden radan verran. Molemmat radat olivat hypäreitä, vähän epäröin vielä miten varvas kontakteja kovassa vauhdissa olisi kestänyt.
Ensimmäinen rata oli hylätty, mutta toisella radalla natsasi.


Ihan kiva nolla ajalla -14,43, 1. sija ja Karkin toinen SERT-H. Ja Karkin ylipäätään toinen hyppynollatulos kolmosissa. Nyt valiokello siis ihan kunnolla käynnissä ja viimeisen hyppysertin metsästys sitten ensi vuoden puolella. Tämä ruusuke lämmitti mieltä huomattavasti näyttelyruusukkeita enemmän. Ihana koira.

Karkki tuli valituksi JAT:n SM-joukkueeseen ja koska Seelan tilanne on ollut vähän epävarma, pyysin Karkille mahdollisuutta siirtyä varakoirakoksi. Niinhän siinä kävi, että mitä pidempää Seelaa katselin, sitä varmemmaksi tulin että jätän sen joukkueesta pois. Karkki siis pääsi näkemään SM-kisahuumaa vaikka yksilötuloksia ei todella päästy edes tavoittelemaan varvasvamman takia.

Lee Gibsonin puomi-putkierottelu koitui yllättävällä tavalla meidän kohtaloksi.


Hauskaa oli ja kesken radan mulle iski melkein epätodellinen olo. Vuosi aikaisemmin Karkki oli vasta aloittanut kisauransa ja nyt tuntui että tiedän tarkalleen mitä se tekee ja miten toimitaan yhteen. Aavistin että puomi-putkierottelu ei olisi meille helppo, mutta koira suoritti erittäin kypsän radan ja sen kanssa oli hienoa näyttää vähän karjispoveria shelttien ja espanjanvesikoirien seassa.

Muutoin kesä Karkin osalta sujunut aika rauhallisesti, lihashuoltoa tehty nyt säännöllisemmin Aijan otettua Karkin harjoituskoirakoksi ja se on toivottavasti auttanut kunnolla toipumaan kevään loukkaantumisista. Karkki on uinut paljon ja on käyty jopa treenaamassa vähän tokoa.

Agilityn treenaaminen Jattilassa näytti olevan täysin vaakalaudalla ja sattumalta fb:n kautta tuttu myi treenikertojaan ACE:lle. Työvuorolistat näyttivät vihreää valoa joten käytiin hakemassa motivaatiota tulevaan kauteen Vitikaisen Tiian opissa Kuopiossa. Ohjaajan terveys hiukan kuralla (toukokuussa iskenyt paha plantaarifaskiitti meinasi lopettaa kävelyn kokonaan kipujen vuoksi) lähdettiin "tekemään vähän jotain pientä, missään nimessä en juokse" - mentaliteetillä.


Rata ei ole nyt ihan tarkka kopio, millään en ihan kaikkea saanut muistista kaiveltua ja esteitä on mielestäni tässä nyt yksi liikaa. Voi olla että puomilta mentiin yhden hypyn kautta renkaalle...

Joka tapauksessa. Suunnittelin ohjaavani kauempaa ja lähetin Karkin 2. takaakiertoon oikeastaan jo 3. takaa, ja Karkki haki takaakierron upeasti. Tyrkky 4 piti tehdä tarkasti, ja flipin ja persjätön yhdistelmä ennen 6 teki tiukkaa ehtiä. Kepit olivat ehkä jyrkemmässä kulmassa kuin piirroksessa ja Karkki kesti hienosti takaaleikkauksen. Yllättävä vaikeus tuli putken 10 jälkeen, Karkki ei olisi jostain syystä halunnut upota putkeen 12 vaan jäi vähän liikkeeseen kiinni. Palkattiin. Jos oma liike jäi paikalle, niin Karkki kaarratti putkesta helposti hypyn 13 ohi. Keinulle päästessä olin niin jäljessä että Karkki ei oikein rohjennut sitä suorittaa. Keinu on varmaan niitä esteitä joita pitäisi säännöllisesti muistuttaa ja palkita ja mielestäni tässä treenaamattomuus näkyi. Lähetys putkeen 25 piti palkata kerran, muuten Karkki helposti lähti mukaani, kun itse yritin oikaista 23 jälkeen suoraan 26 kohti.

Sitten tuli radan jännin osuus. En saanut ratapiirrokseen niin hyvin sitä aseteltua kuin se oli, mutta haasteena oli takaaleikkauksilla selvitä A:lle asti. Ja Karkki oli sairaan hyvä. Kääntyi, kuunteli ja eteni. Lopulta saatiin vedettyä rata kerralla läpi yhdellä kiellolla (putki 12). Ja joo, ihan ei pitänyt lupaus juoksemattomuudesta tai paljon mikään, mutta oli niin siistiä päästä pitkästä aikaa haastamaan itsensä, etten vaan pystynyt muuhunkaan.

Treenaamattomuus ja mun huonompi liikkuvuus näkyi varmaan korostuneesti siinä miten kiinni Karkki mussa oli. Tyrkyt ei meinanneet oikein lähteä toimimaan. Kuitenkin kokonaisuudessaan ehjää tekemistä.

Karkki jatkoi hyvällä buugilla, kisattiin Mikkelissä pari rataa (5 ja 0) viikonloppuna ja sitten suunnattiin taas kohti Kuopiota.


Tämä taas ulkomuistista joten mitään vastuuta en ota jos joku kohta ei nyt ihan samalla tavalla ole.
Älyttömän hyvä rata, alku puomille otettiin edeltä ohjaten ja persjätöillä. Kutsuttiin koira 3 esteen kohdilta, ja rohkeat persjätöt vaan toisensa perään. Tässä muutama taplaus kun oma ajoitus oli hakusessa. Puomin jälkeen takaakiertovalssi ja pituuden jälkeen flippi ennen putkea.
Kepit oli tarkoitus suorittamalla oikaisemalla itse puomin toista puolta. Leijeröintiin Karkki tarvitsi yhden palkkauksen kepeille ja sen jälkeen ei enää paljoa kiinnostanut missä ohjaaja mahtoi mennä.

Valmentaja vähän vihjasi siihen malliin että Karkki taitaa "vähän" palkkautua tuosta pallosta. Juu. Ihan vähän vaan.
Sit juostiin. Vaikka olin erittäin hyvissä ajoin ylänurkassa, niin täysiä sai painaa, että suoran putken jälkeen ehti valssamaan. Muurille valssi myös, ja siitä lähetys pussiin. Karkki haki älyttömän hienosti kaukaa hypyt muurin jälkeen.

Keinulle Karkki tuli sen verran kovaa että mietin tuleeko lentokeinu. Voimakkaan käskytyksen jälkeen Karkki otti vähän itseensä, palkattiin pari keinua ja sitten pidettiin tauko. Toinen veto oli edellistä parempi ja päästiin paahtamaan loppuun asti. Keinun jälkeen oleva takaakierto tehtiin twistillä, ja Karkki haki älyttömän hienosti kepit ja kesti leijeröinnin vaikka moni koira pyrki ensisijaisesti puomille. Rengasta hyppäsi vähän huonosti. Ponnisti kaukaa, ei rämäyttänyt mutta se ei kaukana ollut.

Tiia pyysi pohtimaan muutamaa juttuja, ensinnäkin hyppytekniikkaa erikoisesteillä, jotta Karkki saisi paineettomasti toistoja esteillä. Keinusta Tia oli sitä mieltä että 2o2o vaatiminen keinulla pamauksen jälkeen on ehkä vähän turha ja oli sitä mieltä että Karkille voisi olla hyvä että pamautus toimisi vapautuksena. Kunhan päästään kunnolla treenaamaan niin hyppytekniikka ja erikoisesteet on varmasti ne, mitä ruvetaan tekemään. Kontakteilta, etenkin keinulta, Karkki tarvitsee vielä paljon vahvistusta ja palkkailua. 2o2o:sta en ihan olisi valmis luopumaan, sen verran olen nähnyt noita keinu kyllä pamahtaa mutta alastulolle ei kuitenkaan osuta - koiria.

Kaikkinensa teki hyvää käydä haastamassa itseään tämmöisen "pompsin" verran. Huomaa, että itse keskityn paljon tarkemmin kun olen vieraassa porukassa ja rata on vähän "ylivaikea". Metkan iso rata antaa haastetta jo siinä että vauhti pääsee kasvamaan älyttömän suureksi, ja se tekee kyllä hyvää pienellä kentällä treenaamisen jälkeen.

Syksyn agilitykuviot olivat pitkään ihan auki. Jattilan pohja-asia ei ole ollut ihan yksinkertainen, mutta vihdoin tällä viikolla yhdestä kentästä pohja vaihdettiin kivituhkalle. Tämän myötä mahdollisuus jatkaa Jatissa lopulta tulikin. Myös hiekkatekonurmi huollettin. Kotikisoihin ei kuitenkaan päästy huollettua keinonurmea testaamaan, sillä viime viikolla Aija ja Karkki saivat kimppuunsa sen verran maa-ampiaisia, että kumpikin lääkittiin kyypakkauksilla. Tästä 14 vrk varoaikaa Karkille.

Seuraavat kisat johon päästään varoajoilta osallistumaan ovat 14.8. Mikkelissä. Piirinmestaruudetkin olisi tulossa 20.8. Olin ehtinyt varata Karkille paikan joukkokuvauksiin virallisen spondyloosin varalta, mutta auton mittavan remontin (1800e...) ja varoaikojen vuoksi pitänee siirtää kuvausta vähän myöhemmäksi.